perjantai 15. tammikuuta 2016

Ajatuspoluista ja armosta

Kulunut vuosi on lähtenyt mukavasti liikkeelle. Töissä työnsin nenäni mukaan erääseen projektiin, joka tulee viemään aikaani ja energiaani mutta toivottavasti se myös tuo tullessaan positiivisia asioita. Syömiset ovat menneet ihan hyvin. Kotona, ennen töihin lähtöä syön hyvän aamiaisen. Työssä nautin lounaaksi edellisen päivän päivällistä tai esim. erilaisia keittoja. Töiden jälkeen syömme usein jo edellisenä iltana valmistamaamme ruokaa (ettei tule nälkäisenä tehtyä hätiköityjä pikaruokavalintoja niin usein) ja illalla vielä jonkin pienen iltapalan. Pyrin syömään hiilaritietoisesti, se on itselleni toimivin keino välttää esim. liiallista syömistä. Viikonloppuisin otan rennommin. En tahdo olla enää täysin ehdoton ja musta-valkoinen ruokailuihin liittyvissä ajatuksissani ja teoissani. En ole sitä muillakaan elämäni osa-alueilla. 

Kuten edellisessä kirjoituksessani kirjoitin, aiemmin halusin pudottaa painoa mahdollisimman paljon mahdollisimman nopeasti. Tuollainen pakkoajattelu synnytti melkoisia paineita. Nyt viime vuotta ajatellessani huomaan, että tuon ajatuksen vuoksi uskon retkahdusten jatkuvan kierteen alkaneen. Kun kielsin itseltäni jyrkästi kaikenlaisen ns. herkuttelun tai edes vähän löysemmin rantein otetun ruokailun, ajattelin kieltämiäni asioita jatkuvasti ("en saa syödä tuota, tuota, tuota enkä tuota"). Jatkuva ajattelu puolestaan johti siihen, että kiellettyjä asioita teki jatkuvasti mieli. Mielihalut johtivat retkahdukseen. Retkahdukset johtivat hällä väliä-asenteeseen, jolloin annoin itselleni luvan syödä mitä vain, kuinka paljon vain, koska millään ei ollut mitään merkitystä enää, olinhan retkahtanut ja pettänyt itseni. Soimasin itseäni, miten en osannutkaan toimia niinkuin olin aikonut, itsesyytökset lauloivat päässäni melkoista sinfoniaa välillä, joka puolestaan ei ainakaan kohottanut mielialaa ja motivoinut terveellisempiin elämäntapoihin.

Ei kovin fiksu ajatuspolku, vai mitä? Mutta niin totta, monen monta kertaa. Nyt, kun olen (jälleen) opetellut olemaan armollisempi itselleni, sallivampi enkä enää niin kovin jyrkkä, huomaankin asioiden sujuvan jotenkin jouhevammin. Kun en itseltäni jatkuvasti kiellä jotain, sitä ei tee mieli. Jos sitä tekee mieli, sitä voi tilanteesta ja fiiliksestä riippuen joko syödä tai vaikkapa käsitellä mielihalua ja vapautua siitä.

Elämä on oppimista.