Tiedostamisesta

Painon kokonaispudotus on nyt 38 kg. Minä en ole koskaan elämässäni pudottanut painoani näin paljon (kerryttänyt kylläkin!). Painan nyt kutakuinkin saman verran, mitä muistan painaneeni 10 vuotta sitten. Olo on loistava! Vähän epäuskoinenkin - minäkö tämän olen tehnyt? Mutta, edelleen painonpudotusurakkani jatkuu, olen vielä lihava, iso, ylipainoinen. Mutta kuitenkin pian 40 kg vähemmän painava kuin aloittaessani.

 

Viime aikoina olen pohtinut omia ajatuksiani ja itselleni rakentamiani esteitä. Minulla on näköjään äärimmäisen syvään juurtunut usko (usein erityisesti liikunnan saralla), että en kykene tekemään jotain asiaa. Olen huomannut, että esimerkiksi pururadalla, kun vastaan tulee iso mäki, ensimmäisenä ajattelen että ei, en minä pysty tuota kävelemään, ja jos pystynkin niin ainakin liki läkähdyn hengiltä. Pyöräillessä reittiä suunnitellessani herkästi valitsen sen lyhemmän reitin, kun ajattelen automaattisesti, että pidempää lenkkiä en ainakaan jaksa ajaa.

 

Edellä kuvatun kaltainen liki automaattisesti tapahtuva ajattelu on haitallista. Kun olen huomannut tuon ajatustavan, olen lähtenyt sitä tietoisesti koettelemaan - kävelen sen pururadan kamalan mäen, pyöräilyssä valitsen sen pidemmän reitin. Ja kappas! Huomaan, että minähän pärjään. Minä en kuollut niihin mäkiin, minä jaksoin pyöräillä sen pidemmän lenkin ja vaikka olen väsynyt ja läkähdyksissäni, koen samalla suunnatonta mielihyvää siitä, että kuntoni on kasvanut ja eritoten siitä, että ylitän omia mukavuusalueitani ja rajojani. Nuo mukavuusalueet ja rajat ovat varmasti vuosien saatossa olleet jarruttelemassa elämäni muillakin saroilla. Ne liittyvät pelkoihin, itsetunnon huonouteen ja sellaiseen tietyllä tavalla vääristyneeseen käsitykseen omasta kykeneväisyydestä.

 

Muutos lähtee tiedostamisesta.

 

Kuva

 

Helppoudesta ja oikea-aikaisuudesta

Mietin eilen nukkumaan mennessäni, miksi tämä painon pudotus on nyt tuntunut näin... helpolta, tai vaivattomalta ainakin. Alussa koin kovastikin mielihaluja ja nälkää. Tilanne kuitenkin melko pian rauhoittui. Toistelin itselleni pahimmilla hetkillä, että tunnin-kahden päästä tuntuu paremmalta, huomenna samaan aikaan voin taputtaa itseäni olalle ja olla tyytyväinen, etten lähtenytkään kaupasta hakemaan sipsejä tai muuta, mitä silloin teki mieleni. Visualisoin herkkuhimot aalloiksi, jotka rantaan saapuessaan murtuvat ja häipyvät pois. Mikään aalto ei ole ikuinen.

 

Kaverini kysyi, eikö minulle tule vaikea olla kesäjuhlissa, häissä, illanvietoissa tai grillibileissä, kun syömiseni  on niin rajoittunutta enkä käytä tällä hetkellä alkoholiakaan lainkaan. Kokemus on nyt jonkun kerran osoittanut, että ei siitä ole sen suurempaa ongelmaa tullut. Kakku- ja herkkupainotteisissa juhlissa olen juonut kahvia, ja pullaa tuputtavalle isäntäväelle kertonut, että kiitos, mutta ei kiitos. Joskus olen kertonut olevani tiukalla ruokavaliolla, joskus en ole nähnyt tarpeelliseksi selitellä valintojani. Grillibileistä on selvitty vissyä juomalla ja salaattipuoleen panostamalla, myös esim. broileria olen voinut syödä - sehän on mun lempparia muutoinkin!

 

En koe jääväni vaille mitään, vaikka en mökkireissulla tai grillibileissä syökään tai juokaan kuten muut. Näen tilaisuudet enemmän sen seurustelun ja yhdessäolon kautta, en niinkään syömisten tai juomisten kautta. Ruoat ja juomat ovat vain pieni osa itse tilaisuuksia. Vapaa-ajalla muutoinkin näen paljon ystäviäni ja sukulaisiani, ja usein tapaamisiin liittyy kahvittelu (ja kahvipöydässä usein keksiä tmv.), mutta en koe niitä hankalina. Ajattelen, että sitten myöhemmin, painonhallintavaiheessa, voin kohtuudella nauttia grillin antimista (muistakin siis kuin broilerista) ja kohtuullisesti ehkä alkoholiakin, mutta nyt en koe tarvitsevani niitä.

 

Uskon myös oikea-aikaisuuteen. Helppoahan tämä ei olisi, ellei aika olisi oikea - tähän uskon vakaasti. Jostain syystä juuri nyt on sellainen vaihe, että tämä tuntuu helpolta. Kun paino putoaa helpontuntoisesti, se motivoi jatkamaan. Pudonnut paino motivoi liikkumaan, ja liikunta puolestaan lisää painonpudotusta. Aiemmin olen blogissakin kirjoittanut siitä pahanolon ja syöpöttelyn kierteestä, johon useasti olen hukkunut. Nyt tuntuu, että olen hurahtanut aivan päinvastaiseen kierteeseen, jossa jokainen asia lisää vain sitä hyvää, mitä tunnen itsessäni, itseäni ja elämääni kohtaan tällä hetkellä. Jotenkin tuntuu, että kaikki palikat ovat nyt kohdallaan. Ja jos jokin palikka uhkaa irrota hyvin pyörivästä systeemistä, tehdään korjausliikkeitä.

 

Pian saavutan puntarilla ne lukemat, jotka muistan painaneeni viimeksi noin 10 vuotta sitten. Matka jatkuu, edelleen.