Siedätyshoitoharjoitteita

Eilen minulla oli vaikea ilta. Jostain vielä itselleni tuntemattomasta syystä olin kovin ahdistunut. Ahdistus tuntui fyysisenä painona rintalastan päällä, se tuntui levottomuutena vatsassa, hermostuneena mielenä ja synkkinä ajatuksina. Kuulostelin olotilaani, tunnistin pian heräävän mielihaluni tyynnyttää itseäni syömällä jotain makeaa, jotain herkkua, jotain "hyvää". Ajattelin, että en tahdo nyt retkahtaa syömään epäterveellisesti, koska siinä on pelkona mopon karkaaminen kokonaan kuten tänä syksynä on käynyt. Päätin kokeilla, siedänkö ahdistunutta olotilaa ilman kummempia "taikatemppuja". 

Kävin mielessäni läpi erinäisiä metaforia siitä, että tämäkin on vain tunne, kuin mikä muu tahansa tunne. Visioin, että ahdistus on kuin aalto, joka tulee mutta jossain vaiheessa sen täytyy tyyntyä, hävitä kauas horisonttiin. Nämä mielikuvat eivät kuitenkaan auttaneet, tai eivät auttaneet ainakaan siihen mennessä, kun luovutin. Ajattelin, että aivan sama. Lähden ostamaan karkkia, sillä se hoituu. 

Hyppäsin autoon, ja asuinpaikastani johtuen jouduin ajamaan jonkun aikaa ennen ensimmäistä kauppaa. Kaupan pihaan päästyäni huomasin, että ahdistus oli pois. En tiedä hävisikö se sen vuoksi, että aikaa oli ns. kulunut tarpeeksi ja kaikki se, millä itseäni olin kotona yrittänyt rauhoitella, kävikin toteen vai hävisikö ahdistus sen vuoksi, että lupasin itselleni karkkia. Jos pelkkä lupaus karkin ostamisesta saa aikaan ahdistuksen häviämisen, otan sen riemumielin vastaan. Kauppaan mentyäni en ostanut sieltä karkkia - minun ei tarvinnut. Mutta edelleen minun tulee opetella sietämään ahdistusta, tai mitä tahansa muuta tunnetta joka sillä hetkellä tuntuu epämiellyttävältä.

Kuva

Itseymmärryksestä ja tunteiden sietämisestä

Olen vakuuttunut siitä, että suurta roolia elämässäni näyttelee tunteisiin, häpeään ja itsetuntoon liittyvät asiat. Koen, että niin sanotut itsevalidointitaitoni ovat sangen kehittymät. Tällä validoinnilla tarkoitan omien erilaisten tunteiden, ajatusten ja toimintojen oikeellisuuden hyväksymistä ilman tuomitsemista. En tarkoita tällä sitä, että haluaisin automaattisesti hyväksyä ilman asianmukaista vastuunottoa kaikkia tekojani, jos ne olisivat esim.vastoin omia arvojani tmv. Tarkoitan tällä sitä, että toimivan itsevalidoinnin keinoin löytäisin sisältäni jonkinlaisen ymmärryksen sille, miksi toimin, ajattelen ja tunnen tietyllä tavalla enkä tuomitsisi itseäni näistä.

Edellisessä postauksessani kirjoitin siitä ns. sisäisestä puheesta, joka minulla usein on negatiivista. Tämä nyt kirjoittamani liittyy samaiseen asiaan. Jos esimerkiksi olen ahdistunut tai erityisen surullinen jonain päivänä ja tähän sisäiseen hankaluuteen sitten en löydä muita keinoja kuin itseni lohduttamisen karkilla (tai en edes etsi muita keinoja), teon jälkeinen reaktioni usein on hyvin kielteinen, itseä soimaava ja tunnen häpeää teostani. Tämä puolestaan lisää ahdistuneisuutta ja hakalaa oloa. Johon sitten saattaa sortua syömään epäterveellisesti, joka puolestaan lisää itseinhoa jne. What a cycle.

Ideaalitilanteessa löytäisin ymmärryksen sille, miksi ensinnäkin koin itseni surulliseksi tai ahdistuneeksi ja miksi toimin siinä hetkessä sillä tavalla kuin toimin eli söin. Haluaisin löytää tunteiden ja tekojen taustalla olevan tietynlaisen "järjen" tai logiikan. Valitettavan usein kuitenkin löydän itseni jonkinlaisen herkutteluputken jälkeen pahoinvoivana miettimässä jälleen "kuinka tämä taas tapahtui?".  

Nykyään kykenen herkutteluputken jälkeen taaksepäin tarkastellen tunnistamaan joitakin laukaisevia asioita, jotka johtavat herkutteluun. Haluan kuitenkin oppia ennaltaehkäisemään niitä herkutteluputkia. Joskus (harvoin, ilmeisesti) tällainen itsetarkkailu toimii, ja tunnistan sen sisäisen epämiellyttävän pyörteen/vellovan olon ja tiedän, mitä siitä herkästi seuraa, ellen tee tietoisesti jotain muuta. Hankaluutta aiheuttaa se, kun tietää että se syöminen auttaa heti, heti, heti, helpotusmullehetinyt. Tuohon voimakkaaseen tietoisuuteen ei valitettavasti yhtä voimakkaasti liity se fakta, että vaikkakin syöminen auttaa heti, sen helpotuksen kesto on lyhytaikainen ja sitä seuraa useimiten katumus. 

Toisaalta mietin, onko negatiivisia tunteita pakko aina jotenkin "hoitaa"? Tarkoitan sitä, että monesti ollessani surullinen, ahdistunut tmv., käännyn itsehoito/-lohdutusajatuksella ruoan tai hyvällä tuurilla jonkin terveemmän tavan puoleen. Eikö näitäkin tunteita kuitenkin voisi ottaa vastaan sellaisena kuin ne ovat, ilman että yrittää niitä väkisin sammuttaa/tukahduttaa/muuttaa? Tiedänhän kuitenkin, että tunteet eivät ole koskaan pysyviä, vaan ne tultuaan jossain vaiheessa myöskin laantuvat ja häipyvät pois - vaikka niille ei mitään tekisikään. Ehkä kyseessä onkin keinottomuus sietää näitä tunteita ja tämän vuoksi ennemmin koetan päästä tunteesta eroon kuin hyväksyä sen että okei, nyt minulla on tällainen olo.

 

Tällä hetkellä otan päivän kerrallaan. Eilen illalla kiitin itseäni siitä, että eilen pysyin itselleni hyvässä ruoassa ja ruokarytmissä vaikka päivä piti sisällään hankaliakin tunteita. Tänään on uusi päivä ja uudet tunteet. 

Kuva

Putkesta pois

Kuukauden päivät olen kärvistellyt retkahdellen herkkuihin, unohtaen terveellisen elämän, yrittäen sinnitellä kiinni oikeanlaisessa ruokavaliossa ja taas hukkuen sinne hiilareiden (huonojen sellaisten) maailmaan. Nyt muutaman päivän ajan on jälleen tuntunut, että se entisenlainen draivi on tullut takaisin. Ruokailurytmi on palannut ennalleen ja syön oikealla tavalla. Puntarille en ole uskaltanut kavuta vielä noiden herkuttelujen jäljiltä, mutta sekin päivä tulee vielä. 

Kirjoitin aiemmin itsemyötätunnosta. Voi veljet, sitä tarvitaan juuri nyt! Mieleen hiipii ajatuksia siitä, kuinka olen hukannut kokonaisen kuukauden mässäilemällä?!? Kuinka olen sabotoinut hyvin mennyttä vuotta tällä herkuttelulla?? Kuinka surkea ihminen mä oon, kun en saa lopetettua herkuttelua vaikka tiedän järjellisesti kaikki hyvät perusteet siihen? Kuinka onneton voinkaan olla, etten saa itseäni hallintaan?? 

Kuva

Itseluottamustani syövät negatiiviset kuiskaukset pyörivät välillä enemmän, välillä vähemmän päässäni. Uskon siihen, että negatiivinen lisää negatiivista ja päin vastoin myös, että positiivinen lisää positiivista. On melkoinen ero sillä, minkälainen olo itselleni tulee riippuen siitä sanonko itselleni että kuinka surkea ihminen mä oon, epäonnistunut luuseri kun en kykene.... vai sanonko okei, fakta on että näin kävi, mutta se ei minuna Alisena huononna että minulla on ongelmia syömisen/tunteidenhallinnan/whateverreason kanssa, se vaan tietää enemmän työtä. Mitä enemmän moitin itseäni huonosta kuukaudesta, sitä enemmän kurjalta tuntuu, kurjuus syö motivaatiota ja herättää mielihaluja hakea lohtua ns. herkuttelusta.

Minusta tuntuu, että myötätunto kaikkia muita kuin itseä kohtaan tulee aika luonnostaan minulta. Se, että kohdistaisin tuon myötätunnon itseeni, vaatii oikeasti tietoista harjoittelua. Ja sitä minä harjoittelen. 

Onko sinulla vaikeaa olla myötätuntoinen itsellesi? 

Kuva