Kuukauden päivät olen kärvistellyt retkahdellen herkkuihin, unohtaen terveellisen elämän, yrittäen sinnitellä kiinni oikeanlaisessa ruokavaliossa ja taas hukkuen sinne hiilareiden (huonojen sellaisten) maailmaan. Nyt muutaman päivän ajan on jälleen tuntunut, että se entisenlainen draivi on tullut takaisin. Ruokailurytmi on palannut ennalleen ja syön oikealla tavalla. Puntarille en ole uskaltanut kavuta vielä noiden herkuttelujen jäljiltä, mutta sekin päivä tulee vielä.
Kirjoitin aiemmin itsemyötätunnosta. Voi veljet, sitä tarvitaan juuri nyt! Mieleen hiipii ajatuksia siitä, kuinka olen hukannut kokonaisen kuukauden mässäilemällä?!? Kuinka olen sabotoinut hyvin mennyttä vuotta tällä herkuttelulla?? Kuinka surkea ihminen mä oon, kun en saa lopetettua herkuttelua vaikka tiedän järjellisesti kaikki hyvät perusteet siihen? Kuinka onneton voinkaan olla, etten saa itseäni hallintaan??
 |
| Kuva |
Itseluottamustani syövät negatiiviset kuiskaukset pyörivät välillä enemmän, välillä vähemmän päässäni. Uskon siihen, että negatiivinen lisää negatiivista ja päin vastoin myös, että positiivinen lisää positiivista. On melkoinen ero sillä, minkälainen olo itselleni tulee riippuen siitä sanonko itselleni että kuinka surkea ihminen mä oon, epäonnistunut luuseri kun en kykene.... vai sanonko okei, fakta on että näin kävi, mutta se ei minuna Alisena huononna että minulla on ongelmia syömisen/tunteidenhallinnan/whateverreason kanssa, se vaan tietää enemmän työtä. Mitä enemmän moitin itseäni huonosta kuukaudesta, sitä enemmän kurjalta tuntuu, kurjuus syö motivaatiota ja herättää mielihaluja hakea lohtua ns. herkuttelusta.
Minusta tuntuu, että myötätunto kaikkia muita kuin itseä kohtaan tulee aika luonnostaan minulta. Se, että kohdistaisin tuon myötätunnon itseeni, vaatii oikeasti tietoista harjoittelua. Ja sitä minä harjoittelen.
Onko sinulla vaikeaa olla myötätuntoinen itsellesi?
 | |||||||||||||
| Kuva |
Mä mietin näitä samoja niin usein. Miksi olen taas tuhlannut viikon/kuukauden/vuoden enkä ole pudottanut painoa? Miksi olen antanut jo pudotetun painon hiipiä takaisin? Ikuisuuskysymyksiä. Nyt vaan positiivisuutta peliin, onhan se hyvä huomata, ettei kaikki mene nyt ihan niinkun toivoisi ja että asialle tulisi tehdä jotain :) Ei se välttämättä tarkoita suurta repäisyä, tässä "projektissa" kun ei kaikki tapahdu heti. Pikku hiljaa taas opettelua, totuttelua, muistuttelua... Mikä tekee hyvää ja mikä ei. Mikä on minulle hyväksi, mikä ei. Mikä oli pitkällä tähtäimellä tavoite, mistä taas tulisi päästää irti. Valintoja.
VastaaPoista(Tsemppaan tässä samalla myös itseäni ;)
Tuo ero hyvin menemisen ja ei niin hyvin menemisen välillä on joskus niin häilyvä, ailahteleva, että mistä se milloinkin johtuu. Mistä sen tunteen/olotilan saa, jolloin kaikki on hellpoa? Tai ainakin kohtalaisen simppeliä. Ainakaan itse en pysy mukana mitä ne syyt ovat miksi joskus on niin leppoisaa ja mukavaa, paino putoaa ja mieli on hyvä kun taas toisessa hetkessä mikään ei suju ja uppoaa vaan sohvan syövereihin syömään huonosti.
Tai noh, huonot unet, kiire, syömisten väliinjääminen/liian pitkä tauko jne. on niitä selkeitä syitä, joilla on seuraus. Mutta tuntuu, että joskus se on jotain niin pientä ja huomaamatonta, ettei siitä oikein saa kiinni ja silloin sen välttäminen on tosi vaikeaa.
Se on varmaa, ettei luovuttaa kannata! Joskus vaan on notkahduksia. Ne voi kestää päivän, viikon, kuukaudenkin... Sitten vaan uuteen nousuun ja kohti uusia parempia tapoja ja tottumuksia! :)
Allekirjoitan kaiken sanomasi! Tärkeää varmasti on uskoa ja oppia uskomaan, että luovuttaminen ei kannata. Notkahduksia mahtuu mukaan mutta myös niitä hyviä kausia jolloin kaikki tuntuu sujuvan vaan niin... Jouhevasti :)
VastaaPoista