Itseymmärryksestä ja tunteiden sietämisestä

Olen vakuuttunut siitä, että suurta roolia elämässäni näyttelee tunteisiin, häpeään ja itsetuntoon liittyvät asiat. Koen, että niin sanotut itsevalidointitaitoni ovat sangen kehittymät. Tällä validoinnilla tarkoitan omien erilaisten tunteiden, ajatusten ja toimintojen oikeellisuuden hyväksymistä ilman tuomitsemista. En tarkoita tällä sitä, että haluaisin automaattisesti hyväksyä ilman asianmukaista vastuunottoa kaikkia tekojani, jos ne olisivat esim.vastoin omia arvojani tmv. Tarkoitan tällä sitä, että toimivan itsevalidoinnin keinoin löytäisin sisältäni jonkinlaisen ymmärryksen sille, miksi toimin, ajattelen ja tunnen tietyllä tavalla enkä tuomitsisi itseäni näistä.

Edellisessä postauksessani kirjoitin siitä ns. sisäisestä puheesta, joka minulla usein on negatiivista. Tämä nyt kirjoittamani liittyy samaiseen asiaan. Jos esimerkiksi olen ahdistunut tai erityisen surullinen jonain päivänä ja tähän sisäiseen hankaluuteen sitten en löydä muita keinoja kuin itseni lohduttamisen karkilla (tai en edes etsi muita keinoja), teon jälkeinen reaktioni usein on hyvin kielteinen, itseä soimaava ja tunnen häpeää teostani. Tämä puolestaan lisää ahdistuneisuutta ja hakalaa oloa. Johon sitten saattaa sortua syömään epäterveellisesti, joka puolestaan lisää itseinhoa jne. What a cycle.

Ideaalitilanteessa löytäisin ymmärryksen sille, miksi ensinnäkin koin itseni surulliseksi tai ahdistuneeksi ja miksi toimin siinä hetkessä sillä tavalla kuin toimin eli söin. Haluaisin löytää tunteiden ja tekojen taustalla olevan tietynlaisen "järjen" tai logiikan. Valitettavan usein kuitenkin löydän itseni jonkinlaisen herkutteluputken jälkeen pahoinvoivana miettimässä jälleen "kuinka tämä taas tapahtui?".  

Nykyään kykenen herkutteluputken jälkeen taaksepäin tarkastellen tunnistamaan joitakin laukaisevia asioita, jotka johtavat herkutteluun. Haluan kuitenkin oppia ennaltaehkäisemään niitä herkutteluputkia. Joskus (harvoin, ilmeisesti) tällainen itsetarkkailu toimii, ja tunnistan sen sisäisen epämiellyttävän pyörteen/vellovan olon ja tiedän, mitä siitä herkästi seuraa, ellen tee tietoisesti jotain muuta. Hankaluutta aiheuttaa se, kun tietää että se syöminen auttaa heti, heti, heti, helpotusmullehetinyt. Tuohon voimakkaaseen tietoisuuteen ei valitettavasti yhtä voimakkaasti liity se fakta, että vaikkakin syöminen auttaa heti, sen helpotuksen kesto on lyhytaikainen ja sitä seuraa useimiten katumus. 

Toisaalta mietin, onko negatiivisia tunteita pakko aina jotenkin "hoitaa"? Tarkoitan sitä, että monesti ollessani surullinen, ahdistunut tmv., käännyn itsehoito/-lohdutusajatuksella ruoan tai hyvällä tuurilla jonkin terveemmän tavan puoleen. Eikö näitäkin tunteita kuitenkin voisi ottaa vastaan sellaisena kuin ne ovat, ilman että yrittää niitä väkisin sammuttaa/tukahduttaa/muuttaa? Tiedänhän kuitenkin, että tunteet eivät ole koskaan pysyviä, vaan ne tultuaan jossain vaiheessa myöskin laantuvat ja häipyvät pois - vaikka niille ei mitään tekisikään. Ehkä kyseessä onkin keinottomuus sietää näitä tunteita ja tämän vuoksi ennemmin koetan päästä tunteesta eroon kuin hyväksyä sen että okei, nyt minulla on tällainen olo.

 

Tällä hetkellä otan päivän kerrallaan. Eilen illalla kiitin itseäni siitä, että eilen pysyin itselleni hyvässä ruoassa ja ruokarytmissä vaikka päivä piti sisällään hankaliakin tunteita. Tänään on uusi päivä ja uudet tunteet. 

Kuva