keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Positiivinen fiilis

Näin tänään työpäivän jälkeen erästä ystävääni, jota en ole pariin kuukauteen nähnyt. Vaikka tällä ystävällä on ihastuttava taipumus vähän liioittelun puolelle tai ainakin dramaattisuuteen, mieltäni lämmitti erityisesti se, kun hän kiljaisi minut nähdessäni, että voi kun olet laihtunut! Mieltäni lämmitti tämä kovasti - vaikka mieheni ja muutama muu on todennut, että laihdutetut kilot näkyvät minussa, tuntuu sen kuuleminen todella hyvältä sellaiselta, joka ei ole minua "pitkään" aikaa nähnyt. Sain tarkan kuvauksen, mistä kaikkialta ystäväni mielestä olen hoikistunut. Ennen olisin ollut kovin vaivaantunut moisesta huomiosta ja nolostellut ja hävennyt jollain tavalla sitä, että painoni on pudonnut ja se huomataan. Nyt se on tuntunut vain ja ainoastaan positiiviselta.
Peilistä minua katselee edelleen se hirvittävän lihava Alise, jonka sisällä jossain niiden läskien alla minä oikeasti olen. Omaan silmään oma laihtuminen ei ole vielä oikein näkynyt. Se ennemminkin tuntuu. Se tuntuu kotiaskareita tehdessä kevyempänä askeleena, se tuntuu portaiden nousussa, se tuntuu vaatteiden väljyytenä, se tuntuu energisenä olona. Kehoni on niin pitkään kantanut tätä suuren suurta taakkaa, että jo liki 20 kilon väheneminen tuosta saa nivelet kiittämään.
Haaveilen, että säntään vaateostoksille vielä 10 kiloa pudotettuani. Toistaiseksi olen löytänyt vaatekaapista sen perukoille haudattuja pieneksi jääneitä vaatteita käyttöön, mutta aion itseäni jollain tavalla myös palkita uusilla vaatteilla. Mutta en vielä.
Matka jatkuu.

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Kuusi viikkoa

Ajattelin kirjoitella vähän kokemuksia kuluneista viikoista.
Ensimmäinen viikko vlcd:llä oli hiukan haastava. Olin valmistautunut tämän ns. urakan alkuun henkisesti psyykkaamalla itseäni mutta myös fyysisesti tietoisesti pienentämällä ruoka-annoksiani ja keventämällä noin viikon verran. Aloitin vlcd:n ihan ns. normaalilla työviikolla. Töissä ruokailut sujuivat ongelmitta, mutta iltaisin kun oli aikaa kuulostella itseä, minulla oli kiljuva nälkä! Nälän tunne jatkui pari ensimmäistä päivää. Tärkeää oli muistaa juoda vettä mahdollisimman paljon, se auttoi myös toisena päivänä olleeseen päänsärkyyn.
Ensimmäisen viikon selätettyäni päätin, että katson mitä toinen viikko vaikuttaa. En tehnyt mitään lupauksia tai päätöksiä itselleni siitä, kauanko aikaa aion noudattaa vlcd:ä, päätin mennä viikko kerrallaan. Toinen, kolmas ja neljäs viikko menivät tietynlaisessa alkuhuumassa - alun kiljuvat nälät ja pääkivut olivat taaksejäänyttä elämää, otin mukaan hommaan kevyen liikunnan harrastamisen myöskin, kylläkin sangen vähäisissä määrissä. Pudotetut kilot motivoivat eteenpäin, kuten keventynyt askel.

Viidennellä viikolla koin paljon mielihaluja - haaveilin hampurilaisista, pitsoista, kiinalaisesta ruoasta, intialaisesta, perunalastuista.. you name it, I dreamt about it. Koen, että tuo viides viikko oli tähänastisista viikoista hankalin, henkisesti. En kuitenkaan repsahtanut, siitä olen ylpeä. Kuten aiemmin kirjoitinkin, minulla on jollain tavalla vapaa olo olla tällä ruokavaliolla - minä tiedän tasan tarkkaan ne asiat, jotka syön päivän aikana, minun ei tarvitse miettiä tai tehdä valintoja. Tämä auttaa.
Vlcd:n alussa en puhunut puolisoani lukuunottamatta kenellekään aloittamastani dieetistä. Jotenkin koin häpeällisenä asiana sen, että tässä nyt pudotan painoa tällä tavalla. Ei kovin järkevä ajatus - kaikkihan näkevät, että minulla on massiivisen painonpudotuksen tarve! Olen aina kokenut vaikeaksi puhua painostani tai edes siitä, että pudotan sitä. Nyt huomaan hiljalleen tulleeni avoimemmaksi tämän asian suhteen - olen useille ihmisille maininnut asiasta, esimerkiksi lounaspöydässä, kahvipöydässä tai kutsuilla. Eikä se ole tuntunut pahalta! Olen saanut osakseni kannustusta ja tsemppiä. En oikein tiedä miksi asiasta puhuminen on ollut niin vaikeaa aina. Tai tiedän, se on se häpeä. Se mykistää.  

Tässä vielä tuloksia, alimpana juuri päättyneen kuudennen viikon tulokset:
Virallinen aloituspäivä 15.2.2016
1. viikko pudotus 8,1 kg, kokonaispudotus: 8,1 kg
2. viikko pudotus 1,7 kg, kokonaispudotus: 9,8 kg
3. viikko pudotus 1,9 kg, kokonaispudotus: 11,7 kg
4. viikko pudotusta  1,6 kg, kokonaispudotus:13,3 kg
5. viikko pudotusta 2,9 kg, kokonaispudotus:16,2 kg
6. viikko pudotusta 2,2 kg, kokonaispudotus: 18,4 kg

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Mietteitä

Tällä hetkellä tuntuu, että olen löytänyt itselleni toimivan tavan pudottaa painoa. Edellisessä tekstissä kerroinkin aloittaneeni vlcd:n, ja kokemukset tuolloin olivat positiiviset. Olo on edelleen hyvä. Olen aiemmin kamppaillut paljon sen "kaikki-mulle-heti-nyt -piirteeni" vuoksi, jonka vuoksi maltillinen painonpudotuskin on tuntunut oikealta tuskien taipaleelta. Tämä vlcd on tuonut tyydytystä tuolle em. puolelleni ja sitä kautta motivaationi on pysynyt yllä todella hyvin, koska tuloksia on tullut ensimmäisestä viikosta alkaen. 

Joku saattaa ajatella, kuten itsekin aiemmin ajattelin - mitä väliä on nopealla painonpudotuksella, jos pään sisällä ei ehdi tapahtua riittävän paljon muutoksia ja jos ns. dieetin jälkeen palaa entisiin syömätapoihin takaisin? Tiedän jo nyt, että entisiin ruokailutapoihin ei ole paluuta. Annoskoot ovat esimerkiksi olleet itselläni valtavan isoja - lisäksi mikäli olen ns. herkutellut, en ole tyytynyt yleensä kovinkaan vähäiseen määrään herkkuja, vaan niitä on sitten syöty ns. kaksin käsin. Hiljalleen aion nykyisen ruokavalioon lisätä hyvästä, terveellisestä ruoasta saatavaa energiamäärää niillä hyvillä valinnoilla, ja jossain vaiheessa olen hiljoksiin opetellut uuden tavan ravita itseäni. Tai no, eihän se uusi tapa ole. Kyllä minä olen varmaan "aina" tiennyt, millä tavalla minun tulisi syödä - toteutus vain on ollut sitä ja tätä. Sokerikoukusta ja hiilarihötöstä totaalinen irrottautuminen on tuntunut todella hyvältä. 

Mitä minä sitten tällä tavoittelen? Edelleen sitä hyvää oloa. Niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Jo nyt huomaan oloni olevan virkeämpi, askeleen kevyempi. On hyvin palkitsevaa ja motivoivaa löytää vaatekaapista vaatteita, joita ei ole voinut pitää pitkään aikaan, koska ne ovat olleet liian pieniä ja huomata, että ne nyt mahtuvatkin. On motivoivaa huomata, kuinka oma motivaatio kasvaa samalla kun seuraa puntarin lukemien pienenevän viikko toisensa jälkeen. Mitään tiettyä tavoitekilomäärää minulle ei ole hahmottunut vielä, esimerkiksi normaalipainon saavuttaminen tuntuu tällä hetkellä kovin kaukaiselta ajatukselta ja pelkään, että jos sen asettaisin tavoitteekseni, matkan pituus jollain tavalla lannistaisi. Olenkin päättänyt edetä 5 kg:n tavoittein. 

Olen pohtinut pitkään, aionko julkaista blogissani mitään tarkkoja kilomääriä. Sairaalloisen ylipainoisena ja painoani koko nuoruus- ja aikuisuusikäni hävenneenä koen ainakin vielä painoni anonyyminkin paljastamisen liian vaikeana asiana. Ensimmäinen askel kohti kuitenkin tämän häpeän kohtaamista ja käsittelyä on se, että aion nyt julkaista viikkopudotustaulukon tähän tekstini loppuun. 
Pudotettavaa on ollut ja on edelleen paljon, mutta viiden kilon tavoittein mennään.

Virallinen aloituspäivä 15.2.2016
1. viikko pudotus 8,1 kg, kokonaispudotus: 8,1 kg
2. viikko pudotus 1,7 kg, kokonaispudotus: 9,8 kg
3. viikko pudotus 1,9 kg, kokonaispudotus: 11,7 kg
4. viikko pudotusta  1,6 kg, kokonaispudotus:13,3 kg
5. viikko pudotusta 2,9 kg, kokonaispudotus:16,2 kg


Kuva




perjantai 11. maaliskuuta 2016

She's alive!

Elossa ollaan. Edelleenkin.

Olen hämmästynyt siitä, kuinka paljon energiaa työelämä on tämän vuoden puolella minusta vienytkään. Tiesin kyllä, että alkuvuodesta tulee raskas, mutta ihan tällaisesta en tiennyt. Kiire, stressi ja muutoinkin huono olo sai sitten tekemään taas niitä ei niin viisaita päätöksiä ruokailujen ja liikkumisen kanssa. Sairastelu lisäsi tätä. Tammikuun puolesta välistä helmikuun loppuun oli kamalaa aikaa. Iltaisin tuntui oikein kiire olevan kotiin sohvalle, syömään jotain pientä suolaista hyvää, sitten vähän jotain makeaa hyvää ja kohta pian jotain suolaista tekisi mieli kaiken sen makean jälkeen.
 
Kolme viikkoa sitten siihen tuli muutos. Päätin, että ei enää. Nyt riittää. Halusin katkaista tuon kierteen, ennen kuin se ajautuisi niin pahaksi, että ne kuuluisat hanskat lentäisivät taas nurkkaan ja havahtuisin pahan olon kierteestä vuoden..kahden..kolmen kuluttua entistä huonovointisempana.
 
Päädyinkin niin radikaaliin ratkaisuun, kuin vlcd:n aloitukseen. Käytännössä tarkoittaen siis sitä, että vuorokausittainen energiansaantini on hyvin niukkaa. Olen noudattanut dieettiä tunnollisesti nyt noin kolmen viikon ajan, ja tässä ajassa oloni on kohentunut huomattavasti. Alussa motivaatiota lisäsi nesteiden liikkeellelähdön mukanaantuoma painon nopea putoaminen. Motivaatiota kasvattaa toki viikoittainen painon lasku edelleen, lisäksi tämä energinen olo, ja mielitekojen häviäminen palkitsevat vielä enemmän! Huomaan jaksavani, pystyväni ja kykeneväni taas tekemään ja nauttimaan asioista.
 
Ei pitäisi sanoa "ei koskaan", koska muistan joskus ajatelleeni tämänkaltaisissa dieeteissä, että tuollaiseen en kyllä koskaan itse ala. Mutta näin vaan kävi. Katsotaan mihin tämä polku johtaa. Toistaiseksi ainakin tuntuu hyvältä. Huomaan, että aiemmassa kirjoituksessani pohdin kovasti sitä, että aiemmin olen tahtonut pudottaa keinolla millä tahansa painoani alas nopeasti heti pian, ja tämä on johtanut retkahduksiin ja syömisen kaoottisuuteen ja hällä väliä -asenteeseen pidemmällä aikavälillä. Onko nyt vaaraa sille?
 
Tällä hetkellä en näe sitä riskiä, mutta aion olla asian kanssa vähän varpaillani. Tällä hetkellä tämä tyyli tuntuu sopivalta. Vaikka tavallaan olen kieltänyt itseltäni paljon syömisten suhteen, on minulla tietynlainen vapauden tunne - syön vain näitä tiettyjä juttuja; minulla on tässä ne raamit, joiden sisällä voin toimia. Nuo raamit tuntuvat jollain hassulla tavalla vapauttaviltakin.
 
Pyrin tulemaan nyt raportoimaan tännekin etenemisestä ja ajatuksistani useammin. Kun tuntuu, että nyt sitä energiaa on!