Välitilinpäätöstä

Pian päättyvä vuosi on ollut monella tapaa raskas. Olen käsitellyt läheisten menettämistä, omaa lapsuutta ja nuoruuttani, olen opetellut uusia elämäntapoja, olen pudonnut takaisin entiseen, olen taistellut ja noussut takaisin ja löytänyt taas jonkinlaista tasapainoa. 

Olen kuluneena vuonna, ehkä enemmän kuin koskaan, keskittynyt itseeni ja opetellut tuntemaan minua. Se ei aina ole ollut helppoa - ei ole helppoa huomata, kuinka raakile tietyillä osa-alueilla sitä vielä tässä iässä onkaan. Olen opetellut kuuntelemaan itseäni, olen opetellut tunnistamaan tunteita ja antamaan niille nimen, muutakin kuin että jokin tuntuu pahalta tai hyvältä. Olen yrittänyt olla armollisempi itselleni, antaa itselleni virheitäni anteeksi ja löytää itsestäni hyvää. Olen pyrkinyt kehittämään itsetuntemustani sekä itsetuntoani. 

Vielä vajaa vuosi sitten ajattelin, että tärkeintä on, että saan painoa pudotettua mahdollisimman paljon ja mielellään mahdollisimman nopeasti. Hiljalleen ajatteluni on kääntynyt siihen, että tärkeintä on voida hyvin (kokonaisvaltaisesti), ja tämän hyvinvoinnin kautta myös paino hiipii alaspäin. Hyvinvoinnin tavoittelu pitää sisällään terveelliset elämäntavat tietenkin, mutta myös vaikeiden asioiden käsittelyn opettelua, itsensä kehittämistä itsetuntemuksen saralla ja itsensä rakastamisen opettelua. Ajattelen, että nämä seikat kulkevat käsi kädessä - kun mieli voi hyvin, heijastuu se myös fyysiseen hyvinvointiin, ja päinvastoin.

Olen tyytyväinen siihen, että olen tänä vuonna keskittynyt edellä mainitsemiini asioihin vaikka se ei ole ollut helppoa. Uskon, että tämän vuoden ponnistelut tuottavat hedelmää tulevana vuonna. Toivon, että uusi vuosi toisi tullessaan iloa ja onnea, niin sinulle kuin minulle. 

Hyvää uutta vuotta 2016! 

Kuva

Taisteluväsymystä

Olen väsynyt siihen, että käyn itseni kanssa kamppailua liki päivittäin. Mieleni tekee syödä hiilareita, rasvaisia ruokia ja koetan taistella tätä mielihalua vastaan. Olen huomannut, että se käy voimille. Pään sisäistä kamppailua saattaa kestää koko päivän, ja lopputulos on kuitenkin se, että sorrun, ja sortuminen aiheuttaa pettymyksen itseeni. 

Johtuupa se tästä vuodenajasta, masentuneesta mielestä, kaikesta edellämainitusta ja joistain muistakin syistä, koen suurta tarvetta levolle ja jollain tavalla täysin erilaiselle syömiselle kuin esimerkiksi kesällä ja vielä syksyllä. Olenkin viime aikoina miettinyt, tulisiko minun kuunnella itseäni myös näiden toiveiden suhteen? Jos jonkinlaisena tavoitteenani on oppia tuntemaan itseäni, eikö tämäkin kuulu siihen prosessiin? 

Jonkin aikaa olen nyt ottanut rauhallisemmin, levännyt enemmän, nukkunut hiukan pidempään aamuisin ja ollut vähemmän tarkka syömisistäni. Olen antanut itselleni luvan myös herkutteluun - pitäen kuitenkin huolen, että mahdoliset herkut eivät korvaa päivän muita ruokia. Lisäksi olen huomannut, että herkunnälkä talttuu myös pienemmällä määrällä - minun en tarvitse ostaa suklaalevyä, jos tekee mieli suklaata. Suklaapatukkakin ajaa saman asian. 

Vaikka olen toisaalta todella pettynyt siihen, että en kykene tällä hetkellä olemaan syömättä herkkuja, olen kuitenkin jollain tavalla tyytyväinen siihen, että kykenen kuitenkin jotenkin rajaamaan syötävien herkkujen määrää. Se, että annan itselleni luvan syödä epäterveellisemmin kuin aiemmin, tuntuu jollain tavalla vähemmän energiaa vievältä kuin se jatkuva itsensä kanssa taistelu, itsesyytökset ja ahdistus. Kai tämäkin jonkinlaista itselleen armollisena oloa on?

Kuva

Odotan, että vuoden pimein aika alkaisi väistyä ja löytäisin sitä kovasti kaipaamaani valoa niin sisältäni kuin ulkoakin. Siihen saakka - näillä mennään. Palaan blogini ääreen joulun ajan jälkeen jälleen. Vaikka kirjoitustahtini on hidastunut, en ole luopumassa tästä väylästä itseni etsimisessä. 

Rauhaisaa joulua sinulle! 

Vuoristorataa

En saa puettua sanoiksi niitä ajatuksia, joita mielessäni pyörittelen. Istun koneelle aikomuksenani kirjoittaa blogiin jotain, mutta en saa aikaiseksi mitään julkaisukelpoista tekstiä. Tunteet ja mielialani menevät tällä hetkellä melkoista vuoristorataa. Yhtenä aamuna herään iloisena, tyytyväisenä ja energisenä ja päivästä tulee mainio, niin mielialan kuin esimerkiksi syömisten suhteen. Toisaalta voi olla myös niin, että mieliala pysyy tasaisempana ja iloisempana terveestä syömisestä johtuen. 

Sitten on niitä aamuja, kun en haluaisi nousta. Aamuyöllä herään, mietin että haluan vain nukkua. Kaivaudun syvemmälle peiton alle, kuuntelen mieheni vaimeaa kuorsausta ja haaveilen karhun elämästä - siitä, että saisi käpertyä lämpimään pesään nukkumaan piiiitkäksi aikaa. Aamulla kellon soidessa herään tahmeasti, väsyneenä, kiukkuisenakin. Päivä kulkee hitaasti, ärsyttää, väsyttää, masentaa. Tahtoisin nukkua. Tai vaihtoehtoisesti syödä. Mitä vaan epäterveellistä - rasvaisia herkkua, suolaisia naposteltavia, makeaa mahan täydeltä. Tuollaisina päivinä annan periksi itselleni ja syön mitä huvittaa. Se tyynnyttää jollain tylpällä tavalla oloa. Se oikeastaan turruttaa. 

En haluaisi tällaista. Huonoina päivinä kaipaan vanhempiani niin kovin. Hyvinä päivinä he ovat tietenkin mielessäni myös, mutta kaipuukin on erisävyistä. Se on sellaista kaipuuta, joka myös jotenkin lohduttaa. Mietin hyviä muistoja, yhteisiä hetkiä. Huonoina päivinä kaipuu on erilaista. Se on sellaista synkkää, mustaa, mielessä kiertää totuudenkaltaisena se, että en toivu näistä menetyksistä koskaan. Kiroan elämän epäreiluutta, molemmilla vanhemmillani olisi ollut vielä kymmeniä elinvuosia jäljellä, mikäli olisivat ns. vanhoiksi eläneet. Pidän kovin epäoikeudenmukaisena sitä, että he eivät saaneet nauttia eläkepäivistään terveenä, vaan sairastuivat ja loppuviimein kuolivat. Koen, että minulla ei ole enää ketään. Jollain lapsekkaalla tavalla koen olevani täysin yksin. Tiedän, että minulla on puoliso, hänen perheensä joka on tärkeä minulle, minulla on myös sisarukseni ja sukuni. Silti, pohjimmainen tunne on yksinäisyys ja ehkä kokemus siitä, että minut on hylätty. 

Viime aikoina näitä huonoja päiviä on ollut enemmän kuin hyviä päiviä. Jaksan uskoa, että tulee aika, kun tilanne on toisinpäin ja koetan myös tehdä työtä sen eteen. 

Kuva