keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Välitilinpäätöstä

Pian päättyvä vuosi on ollut monella tapaa raskas. Olen käsitellyt läheisten menettämistä, omaa lapsuutta ja nuoruuttani, olen opetellut uusia elämäntapoja, olen pudonnut takaisin entiseen, olen taistellut ja noussut takaisin ja löytänyt taas jonkinlaista tasapainoa. 

Olen kuluneena vuonna, ehkä enemmän kuin koskaan, keskittynyt itseeni ja opetellut tuntemaan minua. Se ei aina ole ollut helppoa - ei ole helppoa huomata, kuinka raakile tietyillä osa-alueilla sitä vielä tässä iässä onkaan. Olen opetellut kuuntelemaan itseäni, olen opetellut tunnistamaan tunteita ja antamaan niille nimen, muutakin kuin että jokin tuntuu pahalta tai hyvältä. Olen yrittänyt olla armollisempi itselleni, antaa itselleni virheitäni anteeksi ja löytää itsestäni hyvää. Olen pyrkinyt kehittämään itsetuntemustani sekä itsetuntoani. 

Vielä vajaa vuosi sitten ajattelin, että tärkeintä on, että saan painoa pudotettua mahdollisimman paljon ja mielellään mahdollisimman nopeasti. Hiljalleen ajatteluni on kääntynyt siihen, että tärkeintä on voida hyvin (kokonaisvaltaisesti), ja tämän hyvinvoinnin kautta myös paino hiipii alaspäin. Hyvinvoinnin tavoittelu pitää sisällään terveelliset elämäntavat tietenkin, mutta myös vaikeiden asioiden käsittelyn opettelua, itsensä kehittämistä itsetuntemuksen saralla ja itsensä rakastamisen opettelua. Ajattelen, että nämä seikat kulkevat käsi kädessä - kun mieli voi hyvin, heijastuu se myös fyysiseen hyvinvointiin, ja päinvastoin.

Olen tyytyväinen siihen, että olen tänä vuonna keskittynyt edellä mainitsemiini asioihin vaikka se ei ole ollut helppoa. Uskon, että tämän vuoden ponnistelut tuottavat hedelmää tulevana vuonna. Toivon, että uusi vuosi toisi tullessaan iloa ja onnea, niin sinulle kuin minulle. 

Hyvää uutta vuotta 2016! 

Kuva


2 kommenttia:

  1. Kehittymistä, kehittymistä... tavalla jos toisella. Kaikki on kotiinpäin.

    Hyvää uutta vuotta sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viktoria, ihanaa uutta vuotta sinullekin :)

      Poista