Mietin eilen nukkumaan mennessäni, miksi tämä painon pudotus on nyt tuntunut näin... helpolta, tai vaivattomalta ainakin. Alussa koin kovastikin mielihaluja ja nälkää. Tilanne kuitenkin melko pian rauhoittui. Toistelin itselleni pahimmilla hetkillä, että tunnin-kahden päästä tuntuu paremmalta, huomenna samaan aikaan voin taputtaa itseäni olalle ja olla tyytyväinen, etten lähtenytkään kaupasta hakemaan sipsejä tai muuta, mitä silloin teki mieleni. Visualisoin herkkuhimot aalloiksi, jotka rantaan saapuessaan murtuvat ja häipyvät pois. Mikään aalto ei ole ikuinen.
Kaverini kysyi, eikö minulle tule vaikea olla kesäjuhlissa, häissä, illanvietoissa tai grillibileissä, kun syömiseni on niin rajoittunutta enkä käytä tällä hetkellä alkoholiakaan lainkaan. Kokemus on nyt jonkun kerran osoittanut, että ei siitä ole sen suurempaa ongelmaa tullut. Kakku- ja herkkupainotteisissa juhlissa olen juonut kahvia, ja pullaa tuputtavalle isäntäväelle kertonut, että kiitos, mutta ei kiitos. Joskus olen kertonut olevani tiukalla ruokavaliolla, joskus en ole nähnyt tarpeelliseksi selitellä valintojani. Grillibileistä on selvitty vissyä juomalla ja salaattipuoleen panostamalla, myös esim. broileria olen voinut syödä - sehän on mun lempparia muutoinkin!
En koe jääväni vaille mitään, vaikka en mökkireissulla tai grillibileissä syökään tai juokaan kuten muut. Näen tilaisuudet enemmän sen seurustelun ja yhdessäolon kautta, en niinkään syömisten tai juomisten kautta. Ruoat ja juomat ovat vain pieni osa itse tilaisuuksia. Vapaa-ajalla muutoinkin näen paljon ystäviäni ja sukulaisiani, ja usein tapaamisiin liittyy kahvittelu (ja kahvipöydässä usein keksiä tmv.), mutta en koe niitä hankalina. Ajattelen, että sitten myöhemmin, painonhallintavaiheessa, voin kohtuudella nauttia grillin antimista (muistakin siis kuin broilerista) ja kohtuullisesti ehkä alkoholiakin, mutta nyt en koe tarvitsevani niitä.
Uskon myös oikea-aikaisuuteen. Helppoahan tämä ei olisi, ellei aika olisi oikea - tähän uskon vakaasti. Jostain syystä juuri nyt on sellainen vaihe, että tämä tuntuu helpolta. Kun paino putoaa helpontuntoisesti, se motivoi jatkamaan. Pudonnut paino motivoi liikkumaan, ja liikunta puolestaan lisää painonpudotusta. Aiemmin olen blogissakin kirjoittanut siitä pahanolon ja syöpöttelyn kierteestä, johon useasti olen hukkunut. Nyt tuntuu, että olen hurahtanut aivan päinvastaiseen kierteeseen, jossa jokainen asia lisää vain sitä hyvää, mitä tunnen itsessäni, itseäni ja elämääni kohtaan tällä hetkellä. Jotenkin tuntuu, että kaikki palikat ovat nyt kohdallaan. Ja jos jokin palikka uhkaa irrota hyvin pyörivästä systeemistä, tehdään korjausliikkeitä.
Pian saavutan puntarilla ne lukemat, jotka muistan painaneeni viimeksi noin 10 vuotta sitten. Matka jatkuu, edelleen.
Ajattelen juuri kuten sinä tuosta oikea-aikaisuudesta ja siitä että se on kaikille mahdollista.
VastaaPoistaOlen itse aiemmin myös laihtunut ja muuttanut elintapojani aina joksikin aikaa mutta sitten on tapahtunut asioita, tullut hankalia aikoja jne jotka jotenkin hidastaneet muutoksen pyörää ja kääntäneet sen väärään suuntaan. Nyt koen ajan olevan oikean. Matka siis jatkuu, itse kullakin :)