Edellisessä kirjoituksessani kerroin sairastumisen mukanaantuomista mielettömistä houkutuksista ja herkkuhimoista, joiden kourissa kipuilin. Ehkä hiukan jopa itsellenikin yllätyksenä selvisin sairastamisajasta sortumatta ruokavalioni ulkopuolisiin syömisiin. Hyvä minä! Tällaiset positiiviset kokemukset ruokkivat jatkossakin vaikeissa hetkissä uskoa omaan onnistumiseen.
Painon putoaminen on jatkunut, nyt kokonaispudotus on n. 27 kiloa, aikaa tähän on mennyt noin 12 viikkoa eli kolmisen kuukautta. Olen enemmän kuin tyytyväinen tähän, vaikkakin matka jatkuu edelleen. En vieläkään oikein tohdi edes makustella ajatusta, saavuttaisinko joskus normaalipainon ylärajan - se tuntuu niin.. utopistiselta ajatukselta. Mieheni kyllä pohdinnoistani totesi, että miksi et pystyisi sitä saavuttamaan? Niin, en oikein osannut antaa vastausta kysymykseen. Se sai minut lähinnä miettimään sitä, että melko automaationa ajattelen vain, että "en varmasti tule sitä koskaan saavuttamaan", lisäksi mieheni sai minut pohtimaan syitä tällaiseen pessimistiseen katsontakantaan. Ehkä olen pettynyt yrityksiini liian monta kertaa? Ehkä mielikuvaa normaalipainoisesta minästä on vaikea luoda, koska en oikein muista tarkkaan elämästäni sitä vaihetta, kun vielä normaalipainon rajoissa olin.
Sitä mukaa kun painoni on pudonnut, olen aktivoitunut elämässäni muutoinkin - energiamääräni tuntuu olevan iso, jaksan tehdä asioita, olen innostunut liikunnasta ja erityisesti kunnon kasvamisen huomaaminen motivoi jatkamaan. Ja se liikunnasta tuleva mielihyvä! Mitä helpommaksi liikkuminen ja liikunta muuttuu, sitä innokkaammin pohdin ja suunnittelen erilaisia lajeja ja aktiviteetteja, mitä voisin kokeilla. Uskalsin jopa pakata laatikollisen vanhoja, isoksi käyneitä vaatteita pois. Mies ehdotti, josko möisin ne tai vaikka nakkaisin menemään mutta en vielä uskaltanut. Vaikkakaan en aio enää koskaan niitä käyttää!
Olen muutoinkin yrittänyt opettelemalla opetella positiivista ajattelua (toki realismia unohtamatta..) ja koetan jokaisesta päivästä miettiä asioita, jotka olivat hyviä ja jotka onnistuivat, sen ainaisen kiireen ja muun stressin valittamisen sijasta. Tästä päivästä löytyi mukavia asioita helposti; aamulla heräsin ennen kellon soittoa pirteänä, töissä oli hyvä flow ja odottelen jo iltaa innolla, kun pääsen (!) ulkoilemaan!
Voikaa hyvin.
Hienosti olet jaksanut tiukalla dieetillä! Oletko huomannut jotain psykologisia vaikutuksia, joko positiivisia tai negatiivisia, kehonkuvan muuttumiseen liittyen? Jos saa toivoa postauksen aihetta, niin haluaisitko jossain vaiheessa kirjoittaa siitä, miten pää on pysynyt hurjassa laihtumistahdissa mukana?
VastaaPoistaMinulla on menossa nyt kahdeksas Cambridge -viikko, ja pudotusta on tullut -11,6 kg. "Onneksi" lähtöpainoa oli sen verran paljon, että ei tarvitse ihan vielä pelätä kasaan kuihtuvansa :D
Kiitos Hilja sanoistasi! Olen seurannut sinun Cambridgetaipalettasi ja kovasti peukutan tuloksillesi!
VastaaPoistaKiitos hyvästä postausideasta, tuosta pään mukana pysymisestä (heh)voisinkin kirjoitella pohdintojani.
Kehonkuvan muuttumiseen liittyen voisin myös kirjoittaa oman kirjoituksensa - toisaalta välillä näen peilistä saavutetun muutoksen, toisaalta en näe. Tuntuu, että nyt näen itseni ja peilikuvani jotenkin realistisemmin kuin aiemmin kuitenkin.
Täälläkään ei ole pelkoa kasaan kuihtumisesta vielä piiiiiiiiitkään aikaan :)
Kiitos onnitteluista ja tsempeistä!
VastaaPoistaMäkään en ole oikein mitään tiettyä tavoitepainoa oikeastaan asettanut itselleni, muuta kuin että suunta on alaspäin ja tärkeä on että hyvinvointi lisääntyy ja itsensä kanssa on kokonaisvaltaisesti hyvä olla.