tiistai 29. marraskuuta 2016

Matkalla

Aloittaessani muuttamaan elämäntapojani, tunteidenkäsittelykeinojani (jotka olivat syöminen ja tukahduttaminen) ja ruokailu- sekä liikuntatottumuksiani en tiennyt, minkälainen matka minua odottaisikaan. Tiesin, että painon pudotus ei ole pelkästään fyysinen juttu tai jokin, joka noin vain tapahtuu. Ainakaan omalla kohdallani. Sitä en tiennyt, että siitä tulee jotenkin näin merkittävä asia, jossa myönteisten seikkojen lisäksi on paljon sellaista.. hankalaa. Ajattelin ehkä alitajuisesti, että pudotan painoani, löydän itseni sieltä läskin alta ja uusia keinoja käsitellä tunteita, ja kuin ihmeen kaupalla kaikki ongelmani ovat poispyyhittyjä. Näin ei (tietenkään) ole käynyt. 

Kuten tuossa aiemmin kirjoitin, ne syyt erilaisten tunteiden takana ovat olemassa. Ei ihmisen elämänhistoria katoa, vaikka kilot katoavatkin. Vaikka itsetuntoni on kohonnut kilojen katoamisen myötä, ei se siltikään mikään kummoinen vielä ole. Kamppailen syyllisyyden tunteiden, vaativuuden itseä kohtaan ja erilaisten pelkojen kanssa edelleen. Vaikka fyysisesti näytän vähemmän lihavalta kuin aiemmin, ei se lihavan naisen identiteetti ole vielä muuttunut pään sisällä. 

Uskon kuitenkin, että itsetuntemukseni on lähtenyt hiljalleen kasvuun - enää en välttämättä ole "vain" ahdistunut, vaan olen alkanut löytämään ahdistuksen takaa niitä muita tunteita ja kokemuksia, jotka ensi kättelyssä näyttäytyvät ahdistuksena mutta kun niiden ääreen pysähtyy, sieltä löytääkin surua tai esimerkiksi pelkoa. Olen myös oivaltanut, että liiallinen ankaruus ja vaativuus itseä kohtaan on haitallista. Koskaan et kuitenkaan tavoita sitä, mitä se vaativa puoli sinusta haluaa, ja tämän johdosta koet riittämättömyyden tunteita monissa asioissa.

Minussa on kuitenkin virinnyt vahva usko, että vaikka nyt vähän kamppailen pääni sisällä, tästä kaikesta tulee vielä hyvä. 

Tasapainoa hakemassa. Siellä kai minä olen.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti