Uusia alkuja

 

https://pixabay.com/fi/

Niin kauan kuin muistan, olen ollut joko pullea, isokokoinen, ylipainoinen, hiukan normaalia isompi, lihava, sairaalloisen lihava, läski, mitä näitä nyt on. Lapsuudestani en kauheasti muista, mutta valokuvia katsoessani aina tuonne jonnekin 5 ikävuoteen saakka näytin liikkuvaiselta, normaalikokoiselta lapselta. Ala-asteen alettua olen alkanut lihomaan. Yläasteaikaisia valokuvia katsoessa olen 7. luokalla mielestäni lähellä normaalia painoa, vaikkakin ennen sitä painoni heilahteli ala-asteella lievän ylipainon puolella useasti.  

Lukiossa jotain on tapahtunut toisen ja kolmannen vuosikurssin välillä - ero painossa ja yleisolemuksessani valokuvien perusteella on suuri. Lukioajoistani on jo aikaa, olen nyt +30-vuotias, mutta muistan kyllä tuon lukion toisen vuosikurssin vaikeana aikana. Kärsin voimakkaasta murrosiästä, joka vasta tuolloin tuntui tulevan päälle kunnolla. Olin ahdistunut, masentunut, käyttäydyin monellakin elämän osa-alueella holtittomasti, asuin vanhempieni kanssa mutta välit heihin olivat todella tulehtuneet, hain joko satunnaisista ihmissuhteista tai ruoasta ja alkoholista täytettä jonkinlaiseen sisäiseen tyhjiöön, mitä tunsin. 

Ylioppilaskuvassa olen jo selvästi ylipainoinen. Tuosta alkaen painoni on jatkanut tasaista nousuaan. Toki välillä olen ns. ottanut itseäni niskasta kiinni, koettanut laihduttaa, liikkua, parannella ruokavaliotani. Nuo yritykset ovat kestäneet maksimissaan kuukausien ajan - ei koskaan pysyvästi. Muistan pitäneeni ainakin yhtä laihdutukseen liittyvää blogiakin joitain vuosia sitten, samalla nimellä kuin tätä. Tiedän - ihminen lihoo syömällä enemmän kuin kuluttaa. Sen olen aina tiedostanut, mutta vasta viime aikoina olen alkanut käsittää, että tämän kaltaisen lihavuuden takana täytyy olla jotain tunne-elämään, minuuteen liittyviä seikkoja. 

Olen kyllä pitkään tiedostanut joitain omia tiettyjä kipukohtia ja niiden syntyjä mutta jotenkin en ole osannut yhdistää niitä tähän sairaalloiseen lihavuuteen ja siihen, kuinka vaikea on päästä siitä eroon, jaksaa työskennellä pitkäjänteisesti todella pitkään. Ja kyse ei ole siitä ettenkö haluaisi pudottaa painoani! Haluan, todellakin haluan. Suoraan sanottuna inhoan omaa peilikuvaani, en näe itsessäni kovin paljon mitään hyvää, sairaalloinen ylipaino on terveysriski, haluan olla paremmassa fyysisessä kunnossa. Jollain tavalla olen aiemmin sabotoinut omia yrityksiäni ja siihen olen kyllästynyt.

Jotta onnistuisin painon pudottamisessa ja eritoten pysyvässä painon pudottamisessa, joudun tekemään työtä noiden pääni sisäisten, menneisyyteeni liittyvien vaikeiden asioiden parissa. Minun tulee oppia myös tykkäämään itsestäni - jos en rakasta itseäni, miksi ns. jaksaisin sitä elämänmuutosurakkaa, mitä pysyvä painonpudotus vaatii? Tämä blogi tulee olemaan jollain, vielä ennalta määrittelemättömällä tavalla, yhtenä apuvälineenä asioiden käsittelyssä, itseni etsimisessä ja itseni hyväksymisessä. Tervetuloa mukaan! 

https://pixabay.com/fi/