Uppoamisen ja heräämisen oravanpyörästä pois

Kuva

Monesti mietin, miksi olen päästänyt itseni näin lihavaksi? Eikö hälytyskellojen olisi pitänyt soida, suorastaan kirkua, jo vuosia ja vuosia sitten? Silloin, kun paino nousi yli 80 kg:n, yli 90:n, entä silloin kun ylitettiin 100? Entä sen jälkeen? Jos totta puhutaan, niin ovathan ne kellot kirkuneet tässä +30 vuoden elämäni aikana jo useampaan kertaan. Tämän jälkeen on ryhdistäydytty, aloitettu terveellinen elämä, laihduttu.. Kunnes taas jossain vaiheessa upottu kellumaan jonkinlaiseen välinpitämättömyyden mereen ja kas, jälleen on vierähtänyt vuosi tai kaksi, ja paino kavunnut aina vaan ylemmäksi. Kunnes taas on järkytytty, ryhdistäydytty, upottu.. 

Tuon oravanpyörän tahdon pysäyttää lopullisesti. En tahdo huomata jälleen jossain vaiheessa, että kaikki pudotetut kilot ovat tulleet takaisin korkojen kanssa ja olen elänyt epäterveellisellä tavalla jo pitkään. Nyt, kun olen jälleen "herännyt", tahdon pysyä hereillä lopun elämäni. 

Jossain siinä uppoamisen, lipsumisen kynnyksellä on se kohta, milloin viimeistään tilanne pitäisi huomata ja tehdä asialle jotain. Olen miettinyt, minkälaisten tilanteiden jälkeen tuo uppoaminen entisiin huonoihin tapoihin oikein on tapahtunut ja löydän ainakin nämä kaksi tapaa upota:

1. Elämässä tapahtuu liikaa asioita, on stressiä työssä, surua, menetyksiä, ongelmia sosiaalisissa suhteissa, mieliala ja tunteet heittelevät --> jossain vaiheessa en kykene asioita käsittelemään terveellä tavalla, vaan turvaudun syömiseen tunteiden käsittelijänä, tukahduttajana ja hoitajana. Ja se tepsii - aina sillä hetkellä kun sitä tekee. Sen jälkeen - kamala olo, itseinho, morkkis. Näihin tunteisiin sitten löydetään taas jossain vaiheessa ne herkut, kunnes taas tulee kamala olo jne. 

2. Olen ollut terveemmällä tiellä jo pidempään, tuntuu että uusista tottumuksista ja tavoista on tullut rutiinia. Hiljalleen vastaan tulee tilanteita, joissa teenkin jostain syystä huonoja valintoja; pähkinöiden sijasta otankin sipsejä jos haluan jotain hyvää, kyläpaikassa yhden keksin sijasta otankin kaksi palaa kuivakakkua ja munkin jne. Perustelen itselleni, että kyllä minä nämä voin ottaa, olen nämä ansainnut, minullahan on mennyt niin pitkään jo hyvin. TAI vaihtoehtoisesti ajattelen, että koska söin jo yhden keksin kyläpaikassa, voin ihan hyvin tilata pitsaa tänään, kun tämän päivän terveellisyys on jo mennyttä  --> annan nopeiden hiilarien addiktiolle pikkusormen, jonka jälkeen se ahmaisee koko naisen.

Kuva

Tuo uppoamisen ja heräämisen kierre, oravanpyörä on saatava pysäytettyä. Kun tunnistan ainakin nuo kaksi tapaa milloin tuo uppoaminen tapahtuu, minulla tulee olla ns. tuntosarvet pystyssä. Jos elämässä tulee vaiheita, kun on vaikeaa syystä tai toisesta, tai jos huomaan tekeväni sen ensimmäisen ei-niin-viisaan valinnan kahvipöydässä tai kaupassa - silloin on pysähtymisen paikka. 

Ajattelen, että en ole dieetillä, en laihdutuskuurilla vaan yritän opetella elämään elämääni terveellisemmin, yritän oppia muuttamaan suhtautumistani itseeni, tunteisiini, ruokaan, liikuntaan. Opettelen tuntemaan itseäni paremmin. Joitain askelia kohti tätä olen mielestäni jo ottanut, esim. ankkuroimalla liikunnan osaksi elämääni sekä tekemällä pääsääntöisesti terveellisiä ruokavalintoja. Mutta silti koen olevan vielä matkani alkuvaiheessa. Peikkona minulla tällä hetkellä on tämä, kaikkihetimullenyt-ajattelutapa, joka saa edessä olevan työn vaikuttamaan välillä mahdottomalta, koska siihen menee niin paljon aikaa. Tämä voi myös toimia uppoamisen alkusysäyksenä, jos jätän asian käsittelemättä.

Onko tuo uppoamisen ja heräämisen oravanpyörä tuttu sinulle? 

Kuva